Tekoäly vuonna 2017

  • Posted on: 28 December 2017
  • By: Juho Vaiste

Tekoäly oli todella paljon esillä vuonna 2017. Keskustelu vaihteli taloudellisen kilpailukyvyn säilyttämisestä eettisiin ongelmiin ja uhkiin, hurjista tulevaisuudenkuvitelmista realistisiin 10 vuoden skenaarioihin.

Näkyvyys mediassa oli huimaa. Merkittävät tekoälyuutiset maailmalta olivat luettavissa viimeistään parin päivän viiveellä suomalaisista lehdistä. Paljon keskusteluakin saatiin aikaan, kuten Hesarin kategoriasivu näyttää https://www.hs.fi/aihe/tekoaly/.

Vuonna 2018 keskustelu, tutkimustyö ja liiketoiminta tekoälyn ympärillä harppaa tason eteenpäin. Etiikan osalta saamme ensimmäisiä vahvistettuja stardardeja tekoälyetiikkaan ja tutkimuksessa keskitytään yhä syvemmin yksittäisiin tekoälyetiikan kysymyksiin.

Helsingissä jatkuu vahva tekoälyn teknologinen tutkimus ja toivottavasti näemme paljon huippulaadukkaita julkaisuja - esimerkiksi tekoälyn "sisäisen ajattelun" ensimmäisten askeleiden osalta. Liiketoiminnassa käytännön sovellutuksia tulee yhä useampia, kenties suuri osa organisaatioiden sisällä prosesseja tehostamassa, mutta toivottavasti esimerkkejä tulee myös asiakaspalvelun puolelta.

Isoja keskustelunaiheita ovat edelleen:

- Tekoälyn moraaliset vaikutukset ja mahdollinen moraaliagenttius: Keskustelun toisessa päässä ovat tahot, jotka ymmärtävät asian niin, että tekoäly tulee jatkossakin olemaan kaikilta moraalisilta vaikutuksiltaan ihmisten suunnittelemaa ja kehittämää. Toinen puoli näkee, että tekoälyllä tulee olemaan merkittäviä moraalisia vaikutuksia ja voi olla syytä tarkastella tekoälyä itsenäisesti etiikan näkökulmasta

- Vaikutukset ihmiselämään: Näemme tällä hetkellä paljon kriittistä kommentointia esimerkiksi sosiaalisen median ja älylaitteiden vaikutuksista elämäämme. Tekoälyn käyttöönotolla tulee varmasti olemaan samankaltaisia tai erilaisia mutta merkittäviä vaikutuksia ihmiselämään, mutta todennäköisesti nämä tullaan leimaamaan teknologiavastaisuudeksi. Ehkä on aika teknologiafilosofiselle keskustelullekin, minkälaisen roolin haluamme teknologian maailmassamme ottavan.

- Vaikutukset työllisyyteen ja työelämään: Vakioaihe, jossa mielipiteet heittelevät suuntaan ja toiseen. Toivon akateemisen asiantuntijuuden heräävän tämän tiimoilta, ilmeisesti tällä hetkellä poliittisen päätöksenteon pohjana on vain ulkopuolisen konsulttitalon tekemä selvitys. Se on hieman rankka mielipide, mutta näen paljon taloudellisia kannustimia mahdollisen negatiivisen työttömyysvaikutuksen vähättelylle. Sitä en kuitenkaan sano, että näkisin negatiivista työttömyysvaikutusta pelkästään huonona, mutta se vaatii ihan erilaiset poliittiset toimenpiteet.

Kokoelma vuoden tiivistyksistä

Näin teknologia helpotti elämäämme vuonna 2017 – tekoäly valjastettiin tunnistamaan vihapuhetta ja itsetuhoisuutta, uudet sovellukset auttavat eroon turhista sähköposteista
https://www.hs.fi/teknologia/art-2000005501902.html

2017 oli tekoälyn: voitti ihmisen pokerissa ja Gossa, vie työt ja voi aloittaa kolmannen maailmansodan
https://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/2017-oli-tekoalyn-voitti-ihmisen-pokerissa-ja-gossa-vie-tyot-ja-voi-aloittaa-kolmannen-maailmansodan-6694048​

Keskustelua ja linkkejä aliarvostettuihin AI-edistysaskeliin Andrew Ng:n twiitissä:
https://twitter.com/AndrewYNg/status/946487653993562112

Denny Britz - AI and Deep Learning in 2017 – A Year in Review
http://www.wildml.com/2017/12/ai-and-deep-learning-in-2017-a-year-in-review/